Kotona taas. Reissu oli kiva ja onnistunu. Pahemmin elukoita ei mehtisä nähty. Ei etes poroja, muutama sammakko ja muurahainen, vähä sääskiä, mutt ei karhuja eikä susia. Paljo kuvia.
Ensin Hiljanen kansa väliltä.
Huosiusjärven kiertävältä polulta. Kierrettiin reitti kahen päivän aikana. Koko maisema lähinnä samanlaista. Nousuja ja laskuja ja sen kyll iltasin aina jalosaan tunsi. Meinas usko loppua aina, ku ei tahtonu käveleen päästä iltasin. Paljo venyttelyjä ja yön lepo autto asiaa ja aamulla sai taas lähteä uusin jaloin.
Julma-Ölkky oli kaunis ja pelottavaki reissu. Sade aiheutti ylimäärästä extremeä, ku teki toisen puolen polusta tosi liukkaaksi. Tämä kuva vasta menopuolelta.
Tämä menopuoli sinänsä oli helpompi, ku oli harvaa puustoa ja kiveä lähinnä, toinen puoli oli sit enemmän mettäsä. Tosi jyrkkiä rinteitä piti tulla alas ja nousta ylös. Alas tultiin kyll enemmän kyykkyasennosa ja yritettiin lähinnä pysyä pystysä liukkailla poluilla. Mutt oli kyll kokemisenarvonen, suosittelen, jos ikinä mahollista ja viitseliäisyyttä mennä. Reitti on ilmotettu oppaasa vaativaksi ja se on pituudeltaan n. 10 kilometriä. Välillä yks laavu ja näköalatasanne. Muuten voi toppailla ihan kivien ja puunrunkojen päällä.
Värikalliotki käytiin kattomasa. Täsä kolmiopäisiä ihmisiä.
Tämmönen porotokka oli auton eesä, ku tultiin Ölkyltä poispäin.
Ja tämä kaveri-aasi oli Kiantajärven leirintäalueella vapaana ja se oli aivan kesy ja kiltti. Kerjäs ja söi kaiken, mitä ei olis saanu.
Ja Raatteen tiellä käytiin kans tietty, ku sielä päin kerta oltiin. Ikinä ei historian tunnilla näitä asioita tullu kuunneltua, joten täytyy opiskella ittenksensä näin aikasena.
Raatteen portilla tietty oli nää kaikki sotavehkeet ja sisällä oli hieno näyttely ja mahtava elokuva tehostein kaikkineen mm. savua ja valoja katoisa ja seinisä. Oikeesti tuntu, ett se tulitus tuli ympäriltä.
Täsä mastosa oli yhtä monta kelloa, ku sotaa käytiin päivinä. Ja kiviä ympärillä oli yhtä paljo, ku sotilaita menehty. Täsä paikasa muutenki jouduttiin tv ihmisten kuvausten kohteeksi. Kauan aikaa ootettiin polun pääsä, ett voitiin etes tuonne mennä, ku kuvasivat tuola. Takasi tullesa sit kysyttiin, mihin ohjelmaan tekivät, FST:lle johonki sellaseen ohjelmaan, joka käsittelee ruotsalaisia vapaaehtosia Suomen joukoisa. Eipä tartte bongailla ihtiään telekkarista, ku tuota FST:tä tulee harvemmin katottua.
Rajalle mennesä oli vaikka mitä nähtävää.
Ja rajalla
Tuonne ei ollu sit mitään asiaa. Jos ois menny, niin noutaja ois tullu ja jos ois riittävän kauaksi päässy, ois voinu ollakki sit pitempi reissu eesä.
Minä soittelen...
...sulle illalla.
Kommentit