Tänään kävin tilaamassa kukat Inkan hautajaisiin. Valkoisen orkidean ympärille vaaleanpunaista jotain, en enää muista, mikä se kukka oli. Eilettäin oli tytön kans puhe, ett orkidea oli Inkan lempikukka. Meidän kylän tytöt vahvistettuna parilla kyläläisellä laulavat kirkossa ja muistotilaisuudessa. Harjoituksia nyt koululla on tiedossa. Huomena myös rippikoulun avoilta. Mulla taas haikea mieli tuon kukkajutun jälkeen. Ei voi koskaan tietää, millon kenenki vuoro on. Miettiny täsä, ett pitäs lääkäriin soittaa ja pyytää yks rauhottava nappi hautajaispäiväksi. Aiemmin, kun oon ollu vain yksissä lapsen hautajaisissa ja silloinkin rauhottavan voimalla, josta en tiijä loppujen lopuksi, auttoko se. En murtunut aivan lopullisesti, ett ehkä se autto. Mua kauhistuttaa vaan jo nyt, miten siitä selviää. Ja tytöllekki pitäs yrittää olla tukena. Vaikeaa, jos itte on aivan loppu. Mä oon aivan liian herkkä, itken joka asiasta, aivan pienestäki. Me ei varmaan isännän kans muistotilaisuuteen enää mennä. Kirkossa ja haudalla vain ollaan. Mua oikein kylmää koko ajan sisäisesti. Samoin oli sillon perjantaina, ku Inkan kolari tuli tietoon.
Nyt vain tämmöisillä mietteillä.