Ei voi uskoa todeksi, ettei Inkaa enää ole. Ikävä suunnaton.
Yö oli tosi huono. Ei tullut paljon nukutuksi. Viimesen kerran heräsin ennen puoli kuutta, jollon sitten nousin ylös. Unia näin joka välisä Inkasta ja aina havahduin hereille. Töissäkin jouduin aina välillä lähteen takahuoneeseen itkemään. Ja asiakkaat kyseli ja kyseli, kuka se auton alle jäänyt oli. Kyynelsilmin vain vastasin, etten voi puhua asiasta. Sillon vasta ymmärsivät. Yksikin asiakas alko ottaa osaa, sanoin vain, ettei aivan niin lähelle tullut, mutta tytön kaveri kuiteskin. Oli tosi vaikeaa. Ja vaikeammaksi meni, kun kotia lähdin. Ensin radiosa soi Niin kaunis on maa ja kyynelsilmin jälleen ajelin. Kukat kävin hakemasa kukkakaupasta lähteissäni ja kotona kävin vain syömässä, jonka jälkeen mentiin tytön kans naapuriin. Surutalossa oli väkeä vaikka kuin paljon. Äiti ei uskonut tapahtunutta todeksi. Eikä varmaan kukaan muukaan. Oli kuulemma tunne, että Inka on isänsä luona.
Kävimme eilen illalla viemään kynttilän onnettomuuspaikalle, johon oli jo kertynyt kynttilöitä. Sielä oli myös ambulanssin soittanut tyttö, joka kertoi arvanneensa Inkan kuolleen heti.
Onneksi meillä on tuo kaveri Raahesta tytöllä, on vähän muutakin ajateltavaa. Raskasta aikaa edessä kuitenkin tytöllä. Koulussa varmaan pidetään hiljainen hetki heti keskiviikkona, kun koulu alkaa. Maanantaina kymmeneltä soitetaan kelloja. Minä en sinne pääse, kun olen töissä, mutt jos isäntä käyttäs tyttöä sit sielä.
Inkan mummo kuoli täs vastikään ja olivat äitinsä kans keskustelleet asiasta, jolloin Inka oli todennut haluavansa polttohautauksen. Äitinsä todennut siihen, ett älä puhu tuollaisia, hänen vuoronsa on ensin. Ja kuinkas sitten kävikään. Nyt joutuvat miettimään asiaa. Miks näitä juttuja aina sattuu? Etiäisiäkö? Vai pelkkää sattumaa?
Ja taas tuo päivämäärä 28.12. Ei voi olla totta. En jaksa selittää koko juttua, mutt monen läheisen ihmisen kuolema on tapahtunut 8 päivä. Se kummittelee aina noissa jutuissa. Pitääkö kohta alkaa pelkäämään kaikkia kaheksansia päiviä?