Tää on kauheeta, mä oon, ku perseelle ammuttu karhu. Hermot niin pinnasa että. Saunasa kävin hyvin ihtiäni löylyttämäsä, ett oisin saanu itteni taas kondikseen, mutt ei liiemmin auttanu. Noiduin, ku lohilappalainen sielä ittelleni, vaan sekään ei tainnu auttaa. Suuta ei tohi aukasta täälä muitten eesä, ku ei tiijä yhtään, mitä sieltä tulee. Ny alkaa oleen tieten niitä vaikeempia päiviä, tähän asti menny suht ok. Vaikka pillerin otin kyll heti, ku saunasta tulin. Jospa ny sit kerron, mikä on hätänä, tää suuri salaisuus, joka on vielä tosiaanki kokeiluasteella, mutt tästä on selvittävä vielä kunnialla. Maanantaina lopetettiin sit yli kahenkymmenen vuoden mittanen urakka. Joo, tupakanpoltto. Kauanhan sitä on taas mietitty, mutt ku isännän työterveyshuolto oli tuosa just viime viikolla, niin siitä se viimenen sykäys sit tuli. Vaikka seki viime kädesä oli aivan väärä hälytys. Töisä menee ihan hyvin, ku sielä on kuiteski koko ajan sen verran kiire, ettei kerkee pahemmin aatella, mutt tää kotona olo, ku mitään ei oo silleen pakko tietyllä kellonlyömällä tehä. Tää on täyttä helvettiä. Ny on vaan pakko jonnekki purkaa tätä vihasta olotilaa. Kyllä mä sen tiesin, ett hermot täsä joutuu kovalle koetukselle, niinhän siinä kävi sillo 92 vuonnaki. Joka asiasta piti päästä sanomaan. Ja sillo tupakkalakko loppu sit siihen, ku seinät meinas kaatua päälle ja perherauha oli mennyttä. Ja ku mä oon niin kärkäs muutenki sanomaan, saati sit ny. Yritän pitää oikeesti suuni kiinni, ett säilys jonkinlainen rauha. Onneks voi etes tänne kirjottaa muutaman valitun sanan. Todennäkösesti paljo rumia sanoja tulosa lähiaikoina, mutt jospa se siitä alkas suttaantuun.